Halo = valoympyrä

Nyt vihdoin ja viimein haluan jakaa kanssanne Nebuankhet Hobgoblin Halon a.k.a. Hiisin. Kissan, jonka voisin sanoa muuttaneen elämäni.

Hiisi on ollut parasta elämässäni pitkään aikaa, ja rakastan sitä päivä päivältä enemmän. Varsinkin nyt, kun en ole tehnyt pitkää päivää töissä ja mennyt suoraan nukkumaan kotiin päästyäni, voin sanoa oppineeni tuntemaan Hiisistä niin paljon enemmän ja meistä on tullut niin paljon läheisempiä. Hiisi ei malta syödä ruokaansa tultuani kotiin, vaan antaa mulle hellyyttä tulvitan "tervetuloa kotiin, ihana nähdä siua!"-osoituksen. Puskemista, kehräämistä ja kuolaamista on aina tiedossa. Ruokakin kyllä kelpaa, välillä nirsoillaan, mutta herkut kelpaa aina. Yleensä kurkut ehtivät hävitä leipäni päältä, jos satun kääntämään selkäni hetkeksikään tai tassu tulee korvan vierttä suoraan lautaselleni.

Hiisi on myös äärimmäisen utelias. Mikään ei jää tältä vahtikatilta huomaamatta, jos päätän laittaa vessan oven kiinni hetkeksi niin Hiisi on oven takana kovaan ääneen huutamassa, että nyt on hänet jätetty ihan tapahtumien ulkopuolelle. Hiisi istuu lähes poikkeuksetta pöntön päällä käydessäni suihkussa, mutta jos sattuu olemaan samalla hetkellä vieraita niin Hiisi viettää aikansa vahtien tunkeilijaa. Eihän nyt ketään voi jättää vartioimatta! Tämä katti jahtaa myös omaa häntäänsä ja leikittää itse itseään. Hiisi hakee leikkikoristaan lelun, asettaa sen keskelle lattiaa ja menee vaanimaan verhon taakse, kun lelu on tapettu on se aika asettaa takaisin lattian keskikohtaan ja aloittaa alusta. Fiksu kissa.



Lämpöä rakastetaan tässä talossa eniten. Nyt kun aurinko ei enää lämmitä ikkunalautaa, on se unohdettu löhöämispaikkana, sängystä ja kopasta on tullut parhaat paikat nukkua kauneusunia. Aamuyöllä lämpöisin paikka löytyy mun vierestä peiton alta. Syli on muutenkin aina hyvä ja lämmä paikka makoilla. Jos itse et ymmärrä ottaa niin Pöppänä pitää huolen, että ei jää rapsutusten ja lämmön ulkopuolelle. Aamut ovat ihan meidän aikaamme, varsinkin viikonloppuaamut. Sillon kellitään yhdessä rapsutusten ja kehräyksen kera. Aamupalakin on se päivän tärkein ruoka. :)

Jääkaappi on Pöpsyn paras kaveri. Mikkelissä mielellään istuttaisiin jääkaapissa vaikka koko päivä, jos vaan siellä ei ois niin kylmä. Mikkeli on muutenkin Hiisin mielestä mieletön paikka, kun siellä voi juosta! Pääsee ravaamaan rappusia, pitkää spurttia ottamaan ja pakoon kunnolla, jos on tarve. Ainut mikä siellä vain harmittaa, kun huoneita on niin paljon ettei aina tiedä missä se mamma viilettää.

Hiisi on kunnostaunut myös käräpästenjahtaajana. Nykyisin ei kauaa ehdi lihavat siivekkäät pörrätä ympäriinsä ennen kuin Pöpsy on popsinut ne jo poskeensa. Sekös minua miellyttää ettei itse tarvitse juosta lehti kourassa ympäriinsä.

Hiisi on huippu kaikkine vikoinensakkin. Tykkään tuosta pienestä leijonan pojastani (eikä kukaan nyt naura :D) kamalasti. Pus. ♥

Every moment was so precious.

Kyynel tipahti poskelle, sydän pysähtyi, hengitys lamaantui. Vasta musiikin tunkeutuessa odottavaan hiljaisuuteen uskalsin niiskaista. Rakastin. Rakastan. Katsoin WALL-E:tä.

Kuulin joskus sanottavan, että elokuva on hyvä jos ei katso kelloa välissä. Yleensä katson kelloa joka leffassa, eli kohdallani uskon kellottoman elokuvan tarkoittavan erinomaisuutta. Nyt en katsonut kertaakaan. Ei tullu edes mieleeni, eläydyin niin totaallisesta tämän pienen robotin romanttisuuteen. Elin täysillä mukana. Tuollaista elokuvaa, tunnetta, ei koskaan olisi voitu tehdä ihmisten näyttelemänä, ei millään muilla hahmoilla kuin roboteilla. Mieleeni siinä puhuttiin (ihmiset) vähän liikaa, mutta sehän oli lastenelokuva, ei aikuisten. Katsellessani kierteisgalaksia yhdessä WALL-E:n kanssa sydän puristui ikävästä Tähtieni pariin.

Olen päättänyt haastaa itseni, toivon etten luovuta ennen joulua. Haastan itseni käymään myynnin koulutusohjelman loppuun. Kovastikkin kutkuttelisi hakea Kauppakorkeaan uudestaan paremman tutkinnon, sitsaamisen, yhteissöllisyyden takia, mutta Haaga-Heliassa joudun suuremman henkisen haasteen eteen. Minun on niin äärettömän vaikea mennä siihen muottiin mitä he luovat, joten tässä on paikka kasvaa ja kehittyä.

Huomenna haluan mennä katsomaan Alisaa, rakkaimpaani. Tuota sinisilmäistä tyttöä, joka hurmaa kaikki, jonka silmät kertovat enemmän kuin maailma. Vien hänelle vaaleanpunaiset talvikengät. On myös ihana nähdä siskoani, niin pitkä aika viime kerrasta. Toivottavasti kaikki voivat hyvin. Huomenna nähdään.

Muuan ero

Mikä sinun nimesi on,
kysyi multa puu,
Millaiset lehdet sinulla on.
Torni tiedusteli kuinka korkea olet.
Minä laskeuduin pitkäkseni maahan,
eikä se kysynyt minulta mitään.
Ei sanonut mitään.

Syyskuun ensimmäinen päivä. Syksy. Nyt suostun vihdoin myöntämään, että syksy on tullut jäädäkseen. Kolea, harmaa tuuli velloo taas Mannerheimintietä pitkin, ja on kylmä juosta kiinni raitiovaunua aamuisin. Koulua takana tasan viikko. Voi mitä tunteiden vuoristorataa se viikko onkaan pitänyt sisällään. Kotona ihnoan sitä eniten, Pasilassa jopa pidän. Vielä pääsen yli yliopistosta, vielä joku päivä.

En käsitä miten nopeasti aika kultaa muistot. Viikko siitä, kun tulin Washingtonista, ja jo nyt kaipaan niin kovasti kentälle. Ehkä elämäni rankimmat puoli vuotta vietin siellä, mutta kyyneleet meinaavat kihota silmiin nähdessäni 615 pyyhältävän ohi työntekijät ja matkailijat kyydissään. Koskaan en ole oppinut itsestäni, maailmasta tai muista ihmisistä niin paljon kuin LEKO 1:sen toimistossa nenän ollessa kiinni ruudussa ja mielenkiintoisinta mitä ympärillä tapahtui oli Jonuska keittämässä teevettä. Tiedän, että jotain pahaa olisi tapahtunut, jos sinne vielä olisin jäänyt. Energia kun ei enää riittänyt mihinkään excel-täyteläisen päivän jälkeen. Nyt nämä ylimääräiset tunnit ovat ihan ongelma. 1,5h päivästä omaa aikaa ja siihen kun lisää vielä lyhyemmät päivät koululla. Vapaa-aikaa on niin runsaasti, että olen ihan hämilläni miten sen käyttää tehokkaasti. Ehkä näin aluksi annan itselleni oikeuden levätä ja kerätä voimia tulevaan. Kiitän niin paljon pomoani, pomon pomoa ja kaikkia työkavereita siitä mitä sain, ja että antoivat mahdollisuuden tälläiselle räkänokalle. Ahh jaksan tästä aiheesta vollottaa varmasti vielä monesti.

Piisiläinenkin on ollut ehkä ihanin. Odotan oikein näkeväni tuon körilään muutaman Pasilassa vietetyn tunnin jälkeen. Taidan joku päivä kirjoittaa millaisena minä näen Hiisin, ihan sellaisen Hiisille omistetun entryn. Tuo Smaragdi-silmä sen ansaitseekin, onhan se ehdottomasti paras kaveri, kämppis ja totuudensanelija. Paljon olen miettinyt sille kaveria, mutta en ole valmis pentuun. En ollut, kun Hiisin otin, enkä ehkä ole ikinä. En tiedä miksi oon nyt jotenki niin into näihin vanhempiin kavereihin. Tästä tulikin mieleeni, että sain vihdoin väännettyä kakarasta Ahne-potretin:



Toinen, kun ei malta pysyä poissa raksupussista. Harvinaista herkkua nuo meijän Pöppänälle niin kaikki pitää saada mikä irti lähtee. :D <3

I'll do it on my own.

Voi, että mikä (ensinnäkin) viikonloppu oli ja siihen vielä hurja viikonaloitus päälle. Hohhoi. Lauantai oli kuulemma yksi kesän kauneimpia päiviä. No minähän nukuin sen sitten kirjaimellisesti ohi. N. 18h seuraavaan keskipäivään mennessä olin saanut unta palloon ja vielä olisin halunnut jatkaa unten mailla. Hirveän väsynyt jotenkin oonki ollu tämän viikon. Tykkään kyllä kovasti tästä miu lukujärjestyksestä kun ei tarvihe kahdeksaan punnertaa kuin kahtena aamuna ja keskiviikkonakin saa keskittyä kotityöskentelyyn. Iltapäiviin melkeenpä poikkeuksetta ehtii vielä sisällyttää päikkäritkin, mikä miellyttää tätä tyttöä oikein kovasti. Ihmiset tuntuvat mukavilta ja sosiaalisilta, eikä oo tarvinnut jännittää avun pyytämistä yhdeltäkään. Opiskelijat tuntuvat muutenkin olevan niitä kivoimpia ihmisiä koko laitoksessa. Ekana koulupäivänä aamu oli kaikista hirvein ikinä. Kukaan (opintotoimistosta tai muut isot ihmiset) ei auttanut mua pääsemään alkuun, vaan kaikki tuntuivat pesevänsä kätensä auttamisesta. Tilanne onneksi helpotti kun pääsin käymään meidän KO:n "äidin" luona, joka sitten antoi potkua alkuun. Tässä koulussa ei varmasti selviä kunnialla ilman työn tekoa. Yksi 16 op:n kurssi, jossa riittää tekemistä enemmän kuin tarpeeksi jo nyt. Sillä kurssilla meidän oma tutoriaali-ryhmä on kaiken kirjava, mutta jaksan uskoa, että saadaan vaikka mitä aikaan kunhan ensin tutustutaan kunnolla toisiimme ja uskalletaan antaa keskustelun viedä mennessään.

Eilen oli tosiaan jo ensimmäinen vapaa keskiviikko, kävin kentällä viemässä lätkäni ja muut paperit. Puolet porukasta oli poissa, mutta olipa kiva yllättää edes ne muutaman naamat ja juoda kahvia yläkerran porukan kanssa. Käskin pitää niitä puljun pystyssä, jotta pääsen sinne taas vajaan vuoden päästä viralliseksi teiniksi (vaikka sillonhan jo olen ylittänyt 20 vuoden maagisen rajan hehee). Huomenna tulee vielä kahden viikon palkka + yhden lauantain ylityötunnit, ja sitten vielä lopputili kahden viikon päästä. Voi miten tulenkaan kaipaamaan tuota itse työllä ansaittua liksaa, nyt kun alkaa taas tuo surkea opiskelijan sosiaaliturva juosta tilille.

Tänään vielä aion olla hikipinko ja teen maanantaina kotitehtävän. Ensin ehkä katson ihan vähän televisiota (en paljoa, vaan ihan pikkuriikkisen).

Greetings from Virginia!

Ohhoi koska asiat eivät mene ikinä niin kuin on suunnitellut, tämäkin kirjoitus tulee jet lagin alaisena. Eli viikko taas vierähti Dullesin/Sterlingin mailla. Vaihteeksi oon rättipoikki ja maanantaina pitäisi kahdeksalta jaksaa punnertaa tuonne Pasilaan aloittamaan esimmäinen koulupäiväni Business English -kurssilla. Viikko sitten piti olla viimeinen työpäivä Finnairin lätkä kaulassa, mutta puhuivat vielä yli lähtemään Washingtoniin viikoksi. Täten jäi Mikkelin reissu ällöttävän lyhyeksi ja orientoivat kokonaan väliin. Tosin olihan tuo eilinenkin ihan hyvä viimeinen päivä. Nyt vaan mennään ihan pönttö sekasin aloittamaan ekaluokkalaisena, mutta oma vika.

Tuli elettyä amerikkalaista kulutusunelmaa, oltua pelkääjän penkin kuskina ja tehtyä vaihteeksi töitä. Tällä kertaa osasin ottaa "halvasta dollarista" kaiken irti ja shoppailin suht hienosti. Tätä kyllä siivitti edellisenä perjantaina tullut palkka. Rahaa jäi tilille, mikä tietenkin kruunasi kaiken ettei tarvitse elää coscoussilla koko seuraavaa viikkoa. Nyt vaan tuli mitta täyteen ylipirteästä tekohymyjen maasta: kamelin väriset rakennukset ja toivottoman pitkät matkat paikasta toiseen. Onneksi edellisestä kerrasta viisastuneina ymmärrettiin vuokrata auto, joka säästi Camilin riistotaksoilta. Unelmaa elin itlaisinkin: Lehmäjäätelöä suoraan pönikästä telviissiota katsellen sängyllä. D.C:hin ei menty, mutta käytiin pienimuotoisella RoadTripillä Shenandoahin national parkissa, saalimme oli kaksi peuraa ja kalkkuna Ihana olla kotona kuuntelemassa Hisiin jäkätystä ja narinaa. Oli niin ikävä. Onneksi tällä kertaa ei jet lag ei ole ihan niin hirveä kuin viimeksi, sain nukuttua harvinaisen hyvin koneessa joka teki todellan nannaa. Joskus ehkä vielä toteutan rautaperse-matkani halki valtojen, mutta muutama vuosi siihen menee...vähintään.

Ensi viikolla pitäisi vielä käydä palauttamassa lätkä, jotta saisin joskus sitten tuon lopputilini. Pitää nyt katsoa minkälaiseksi tuo lukujärjestykseni nyt sitten muodostuu. Pitänee yrittää vähän tutkailla sitä avuttomana Haaga-Helian sivuilta.

Kiitos Mumu, kun jaksoit olla täällä Piisiläisen seurana. Nyt väsyttää, jaksaisinkohan valvoa koko päivän...