kysyi multa puu,
Millaiset lehdet sinulla on.
Torni tiedusteli kuinka korkea olet.
Minä laskeuduin pitkäkseni maahan,
eikä se kysynyt minulta mitään.
Ei sanonut mitään.
Syyskuun ensimmäinen päivä. Syksy. Nyt suostun vihdoin myöntämään, että syksy on tullut jäädäkseen. Kolea, harmaa tuuli velloo taas Mannerheimintietä pitkin, ja on kylmä juosta kiinni raitiovaunua aamuisin. Koulua takana tasan viikko. Voi mitä tunteiden vuoristorataa se viikko onkaan pitänyt sisällään. Kotona ihnoan sitä eniten, Pasilassa jopa pidän. Vielä pääsen yli yliopistosta, vielä joku päivä.
En käsitä miten nopeasti aika kultaa muistot. Viikko siitä, kun tulin Washingtonista, ja jo nyt kaipaan niin kovasti kentälle. Ehkä elämäni rankimmat puoli vuotta vietin siellä, mutta kyyneleet meinaavat kihota silmiin nähdessäni 615 pyyhältävän ohi työntekijät ja matkailijat kyydissään. Koskaan en ole oppinut itsestäni, maailmasta tai muista ihmisistä niin paljon kuin LEKO 1:sen toimistossa nenän ollessa kiinni ruudussa ja mielenkiintoisinta mitä ympärillä tapahtui oli Jonuska keittämässä teevettä. Tiedän, että jotain pahaa olisi tapahtunut, jos sinne vielä olisin jäänyt. Energia kun ei enää riittänyt mihinkään excel-täyteläisen päivän jälkeen. Nyt nämä ylimääräiset tunnit ovat ihan ongelma. 1,5h päivästä omaa aikaa ja siihen kun lisää vielä lyhyemmät päivät koululla. Vapaa-aikaa on niin runsaasti, että olen ihan hämilläni miten sen käyttää tehokkaasti. Ehkä näin aluksi annan itselleni oikeuden levätä ja kerätä voimia tulevaan. Kiitän niin paljon pomoani, pomon pomoa ja kaikkia työkavereita siitä mitä sain, ja että antoivat mahdollisuuden tälläiselle räkänokalle. Ahh jaksan tästä aiheesta vollottaa varmasti vielä monesti.
Piisiläinenkin on ollut ehkä ihanin. Odotan oikein näkeväni tuon körilään muutaman Pasilassa vietetyn tunnin jälkeen. Taidan joku päivä kirjoittaa millaisena minä näen Hiisin, ihan sellaisen Hiisille omistetun entryn. Tuo Smaragdi-silmä sen ansaitseekin, onhan se ehdottomasti paras kaveri, kämppis ja totuudensanelija. Paljon olen miettinyt sille kaveria, mutta en ole valmis pentuun. En ollut, kun Hiisin otin, enkä ehkä ole ikinä. En tiedä miksi oon nyt jotenki niin into näihin vanhempiin kavereihin. Tästä tulikin mieleeni, että sain vihdoin väännettyä kakarasta Ahne-potretin:
Toinen, kun ei malta pysyä poissa raksupussista. Harvinaista herkkua nuo meijän Pöppänälle niin kaikki pitää saada mikä irti lähtee. :D <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti