Asennevammanen

Mulla on vissiin joku asennevamma tai jotain. Vaikka viime entryssä puhuin siitä miten mulle tulee ikävä näitä kaikkia työkavereitani, niin nyt taas tuntuu siltä että tahdon helvetin kauas täältä. Ei tosiaan taida tulla kaikkia ikävä, nämä pari nimeltä mainitsematonta herraa saavat mut hermoraunioiksi. Voiko patalaiskempia ihmisiä olla?! Toisella on asiaa vaikka joka lähtöön ja käänteeseen, mutta kun itse pitäisi laittaa tikku ristiin niin äkkiä kadotaan kuppilaan. Toinen taas voisi vähän arvostaa muiden yritystä tehdä töitä eikä vain tulla tänne "hengailemaan". Toinen vois lähteä ison liksansa kanssa naapuriin ja toinen sille kauan sitten hankitulle eläkkeelle. Perkele.

Olen juoruämmä pahimmasta päästä. Ja olisin voinut pitää vielä pienempää meteliä, mutta onko se niin väärin haluta lähteä opiskelemaan hyvällä omalla tunnolla? En tiedä miten tosissaan mulle noita juttuja sanotaan, mutta jos tavotteena oli saada mulle paska olo niin hyvin onnistu. Yritän näyttää kaikin puolin ansaitsevani olla täällä (vaikka välillä oonkin niin poikki että tuijotan tyhjyyteen), mutta miksi on niin vaikeeta antaa mun lähteä kevein mielin ilman suurempia kaunoja? Huoh. Täytyy kai sitten vetää itsensä piippuun seuraavan kolmen viikon aikana, jotta pitäisivät päänsä kiinni.

JetLag

Ennen mitään muuta, tahdon toivottavaa Paljon Onnea Kawaii-kissalalle kahdesta pentueesta! Ihanaa, kun tuli vauvoja. ♥

Sitten muista asioista turhaa juoruamista. Saa nähdä miten paljon jaksan kirjoittaa näin Jet lagin alaisuudessa. Tänään aamulla oli yhdeksältä lento JFK:lta New Yorkista Suomessa. Vietettiin tosin ne kolme ja puolipäivää Washingtonin kansainvälisen lentokentän, Dullesin, läheisyydessä - olihan nimittäin kyse työmatkasta. Lähtö Washingtoniin tuli vähän nopealla varoitusajalla, ja lopullinen vahvistus matkaan tuli vasta sunnuntai-iltana (maanantaina oli siis lähtö). Matka oli raskas, mutta menetykseikäs. Paljon saatiin aikaan, ja sainpahan matkustaa Business-luokassa omat lennot! Ei vitsi mitä luksusta! Olisi kiva laittaa tänne kuvia Washington D.C:stä, Leesburgista ja vaikka ihan Dulles Town Centeristä, mutta koska olin laiska-paska-kuvaaja, niin vissiin yhden kuvan otin koko matkan aikana: Forrest Gump -altaasta. Eli näin tuli elämäni toisen kerran käytyä Jenkkienmaalla työnpuitteissa.

Kotona odotti hassu katti, Heidille miljoonat kiitokset kun kehtasi tulla tänne asumaan ja vahtimaan tuota kittaa. Pöpsy ei ole koskaan, ikinä, milloinkaan viettänyt niin paljon aikaa sylissä kuin aamulla, kun käsivarsilleni sen nostin. Mennessäni ottamaan päikkäreitä niin tuo rakas karvakasa tuli kehräämään ja köllimään pään viereen. Voi taivas mikä ikävä mulla sitä olikaan! Puolen vuoden parhaat yöt nukuin hotellin leveässä sängyssä, mutta eiköhän me vielä Hiisinkin kanssa löydetä yhteisymmärrys nukkumisesta.

Päätin sitten ottaa vastaan opiskelupaikan Haaga-Heliasta. Minusta tulee näin ollen myyjä. Hmm. Yrittivät tosin kovasti pyytää jäämään Finnairille, ja osa musta kovasti halusikin, mutta tuntui kuitenkin, että nyt on aika lähteä ja jatkaa matkaa. Ehkä ensi kesänä ottavat mut taas sinne häröilemään! Tuleepa kova ikävä niitä kaikkia. Ja tämän puitteissa sopimukseni puretaan ennen sen loppumiseta, joten lippuetu jäi haaveeksi tältä syksyltä. Mutta eiköhän tuo Washingtonin-reissu nyt ollut ihan hyvä matka joka tapauksessa.

Reilu viikko ennen komennukselle lähtöä, mulla oli huippu viikonloppu kiitos maanhuipun tätini! Silloin tuli käytyä Vieralla miehillä, syötyä pizzaa ja elettyä muutenkin niin tavattoman epäterveelliseti. Ahh mitä elämää! Tänään jos vaan jaksaisin, niin tytöt grillailevat Malminkartanossa, olisi ehkä parhainta nähdä tähtitieteilijöitäni!

3 viikkoa töitä - pitkä viikonloppu Mikkelissä - orientoivat - opiskelujen aloitus
Lähitulevaisuus, kuulostaa ehkä parhaalta aikoihin.

Muutosta ilmassa.

On niin käsittämätöntä miten asiat ehtivät muuttumaan vuodessa. Vuosi oli pitkä aika kun odotti yhdeksän vee synttäreiden jälkeisenä aamuna sitä, että täyttäsi elämänsä ensimmäiset pyöreät. Kesän jälkeen ei voinut kuvitella vuoden takana häämöttävää seuraavaa vuotta vanhempana oppilaana ala-asteella. Vuosi kului ennen niin hitaasti. Kun pysähdyin miettimään kulunutta vuotta, tällä siis tarkoitan viime vuoden kesäkuun puolivälistä eteenpäin, on epätodellista miten paljon on ehtinyt tapahtua: sain tietää päässeeni Helsingin Yliopistoon lukemaan fysiikkaa, kuukausi eteenpäin ja asuin omassa pienessä ensimmäisessä kodissani täällä Ruusankadulla. Puoli vuotta viihdyin tähtitieteilijänä, jonka jälkeen suoraan lennosta Finnairille töihin. Siellä ollut tähän päivään asti. Kauppakorkean pääsykokeista viisastuneena tänään tuli tieto, että mut on hyväksytty Haaga-Heliaan myyntiin. Toki ei pidä unohtaa upeita ystäviä/kavereita joita oon vuoden aikana kerännyt täältä kauniista pääkaupungistamme. Niin ja Hiisi: tuo rakkain kaikista - minun lapseni (joka saa kelvata lapsenlapsenakin).
Niin moni asia on päättynyt, mutta paljon hyviä asioita on osunut tielle.

Helsinki on meidän koti - enkä täältä lähde ainankaan seuraavaan vuoteen!

Wait, wait for me!

Olipa jotenkin väsynyt päivä tänään. Mutta onneksi uutta potkua tuli, kun hoksasin (avustuksella tosin), että tänä vuonna kun on finskin juhlavuosi niin saan ostaa juhla-lippuja eli toisin sanoen kaverilippuja: kaveri pääsee kanssa suht halvalla matkalle mun kanssa! Loistavaa! Tänään tuli myös tulokset HSEen. Kuten ounastelinkin, ei tänä vuonna mulle avautunut opiskelupaikkaa yliopistosta. Viime vuonna se olikin aivan liian helppoa.

Koska aurinko paistoi (ja paistaa vieläkin) päätin antaa Hiisille myös mahdollisuuden kokea ulkoilman ihanuuden ihan oikeasti ulkona eikä vain haistelemalla ikkunanraosta. Tosin se ei tainnut olla parahin idea, sillä Pöpsy ei ollut oikein innoissaan tästä mahdollisuudesta. Sain räpsästyä kuitenkin pari (huonolaatuista) kuvaa tästä tapahtumasta.






Ai sitä onnea, kun sisälle päästiin! Sitten maltettiin nauttia auringosta oikein kaikin siemauksin. On tuo kissi niin hassu. Voi olla, että me jätetään ulkoilut sikseen. Jossain rauhallisessa paikassa, kuten mökillä, voisi kokeilla uudestaan "vapauden" riemua.



Toivon, että Hiisi antaa nukkua viikonlopun. Ei tästä elämästä ole meinannut tulla mitään, kun on hellyydenkipeä kolli ollut sitä mieltä, että olen kotona liian vähän.

Sleeping time baby

Voi mikä ronkeli olenkaan. Töissä mennään nokka maassa, ja tiedän ettei tälläinen iltainen kirjoittelu auta ainankaan parantamaan tätä asiaa. Kohta menen nukkumaan - lupaan.

Oon niin loman tarpeessa etten ikinä. Töissä on niin kiire, ja inhoan itseäni kun en osaa/kerkiä tekemään asioita enää niin hyvin kuin haluaisin. Heidi kysyi sunnuntaina etteikö mulla ole paineita, sillon vastasin ettei, mutta nyt oon ihan musertumassa. No ehkä sitten jouluna viimeistään. Niin ja elokuun viiminen viikonloppu: silloin tämä likka lähtee maailmalle! Vielä tosin tiedä minne..

Hiisi on ollut ehkä ihanin. Voisin kirjottaa tuolle mussulle runon, laulun tai vaikka rakkauskirjeen. :D Ei sille voi olla vihainen vaikka arkena alkaakin kehräys-soolo kolmelta aamulla, ja parin tunnin päästä olisi herätys. Tämä toki tarkoittaa sitä, että loppuyö menee pienissä pätkissä ja noustessa silmäpussit painavat ämpärillistä vettä enemmän. Olen ollut ehkä ylpein, kun Purina on jättänyt mun Juniorin (Yucca-palmu) rauhaan, mutta ai onnea kun tuon vaikka ruusuja kotiin! Mums rouskis sniiiiff.



Maanantaina kävin ostamassa itselleni vihdoin ja viimein uuden napit. Kotona toki halusin kokeilla miltä musiikki niiden kautta kuulostaa. Innoistuin sitten siinä samaisuudessa laulamaan ja alla näette miltä Hispe näytti kun kuuli sulosointuni.



Hiisillä ei selvästikkään ole ymmärrystä upealle nenä-äänelle.