Every moment was so precious.

Kyynel tipahti poskelle, sydän pysähtyi, hengitys lamaantui. Vasta musiikin tunkeutuessa odottavaan hiljaisuuteen uskalsin niiskaista. Rakastin. Rakastan. Katsoin WALL-E:tä.

Kuulin joskus sanottavan, että elokuva on hyvä jos ei katso kelloa välissä. Yleensä katson kelloa joka leffassa, eli kohdallani uskon kellottoman elokuvan tarkoittavan erinomaisuutta. Nyt en katsonut kertaakaan. Ei tullu edes mieleeni, eläydyin niin totaallisesta tämän pienen robotin romanttisuuteen. Elin täysillä mukana. Tuollaista elokuvaa, tunnetta, ei koskaan olisi voitu tehdä ihmisten näyttelemänä, ei millään muilla hahmoilla kuin roboteilla. Mieleeni siinä puhuttiin (ihmiset) vähän liikaa, mutta sehän oli lastenelokuva, ei aikuisten. Katsellessani kierteisgalaksia yhdessä WALL-E:n kanssa sydän puristui ikävästä Tähtieni pariin.

Olen päättänyt haastaa itseni, toivon etten luovuta ennen joulua. Haastan itseni käymään myynnin koulutusohjelman loppuun. Kovastikkin kutkuttelisi hakea Kauppakorkeaan uudestaan paremman tutkinnon, sitsaamisen, yhteissöllisyyden takia, mutta Haaga-Heliassa joudun suuremman henkisen haasteen eteen. Minun on niin äärettömän vaikea mennä siihen muottiin mitä he luovat, joten tässä on paikka kasvaa ja kehittyä.

Huomenna haluan mennä katsomaan Alisaa, rakkaimpaani. Tuota sinisilmäistä tyttöä, joka hurmaa kaikki, jonka silmät kertovat enemmän kuin maailma. Vien hänelle vaaleanpunaiset talvikengät. On myös ihana nähdä siskoani, niin pitkä aika viime kerrasta. Toivottavasti kaikki voivat hyvin. Huomenna nähdään.