Asennevammanen

Mulla on vissiin joku asennevamma tai jotain. Vaikka viime entryssä puhuin siitä miten mulle tulee ikävä näitä kaikkia työkavereitani, niin nyt taas tuntuu siltä että tahdon helvetin kauas täältä. Ei tosiaan taida tulla kaikkia ikävä, nämä pari nimeltä mainitsematonta herraa saavat mut hermoraunioiksi. Voiko patalaiskempia ihmisiä olla?! Toisella on asiaa vaikka joka lähtöön ja käänteeseen, mutta kun itse pitäisi laittaa tikku ristiin niin äkkiä kadotaan kuppilaan. Toinen taas voisi vähän arvostaa muiden yritystä tehdä töitä eikä vain tulla tänne "hengailemaan". Toinen vois lähteä ison liksansa kanssa naapuriin ja toinen sille kauan sitten hankitulle eläkkeelle. Perkele.

Olen juoruämmä pahimmasta päästä. Ja olisin voinut pitää vielä pienempää meteliä, mutta onko se niin väärin haluta lähteä opiskelemaan hyvällä omalla tunnolla? En tiedä miten tosissaan mulle noita juttuja sanotaan, mutta jos tavotteena oli saada mulle paska olo niin hyvin onnistu. Yritän näyttää kaikin puolin ansaitsevani olla täällä (vaikka välillä oonkin niin poikki että tuijotan tyhjyyteen), mutta miksi on niin vaikeeta antaa mun lähteä kevein mielin ilman suurempia kaunoja? Huoh. Täytyy kai sitten vetää itsensä piippuun seuraavan kolmen viikon aikana, jotta pitäisivät päänsä kiinni.